1400 seurakuntalaista eri puolelta Suomea vetoaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon päättäjiin ja vaatii kirkon metsien monimuotoisuuden turvaamista. Toukokuussa Meidän metsämme -kansalaisliikkeen edustajat Eeva Houtbeckers, Paula Lönnemo ja Ulla Montin luovuttivat allekirjoitukset arkkipiispa Tapio Luomalle.
Adressi kirkon metsien monimuotoisuuden puolesta on suunnattu hiippakuntavaltuustoille, piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle. Kirkon tulee näyttää esimerkkiä ja uudistaa luontosuhteensa. Siksi seurakuntien ja seurakuntayhtymien on etsittävä uutta ajattelu- ja toimintatapaa suhteessa metsäomaisuuteensa. Valtuutetuilla kuuluu olla oikeaa tietoa metsäkohteiden luontoarvoista sekä eri vaihtoehdoista metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi. Suomen eliölajeista joka yhdeksäs on uhanalainen – tosiasia, jonka tiedostamisella on vaikutuksia kirkon piirissä harjoitettavaan metsänhoitoon.
Metsänhoitosuunnitelmaa ei ole pakko tilata paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä vaan tässäkin on vaihtoehtoja olemassa. METSO-ohjelmaa kannattaa hyödyntää niin kauan kun se on käynnissä ja taloudellista tukea suojeluun on saatavissa. Jatkuvapeitteinen kasvatus ja avohakkuista luopuminen ei tarkoita seurakunnalle talouden heikkenemistä. Luomakunnan teologiaa tulee elää todeksi käytännön kautta ja kirkon tulee toimia vastuullisuuden kärjessä.
Vanhat metsät ja metsät hiilivarastoina ovat kirkon aarteita. Annetaan lintujen ja kaikkien eliölajien elää rauhassa.
Kirkon metsien monimuotoisuus turvattava -adressin allekirjoittajien jakauma paikkakunnittain.
Teksti: Metsä ja kirkko -työryhmä